Jokamiesluokka

Virtasen Matilta kelpo suoritus Kardaanikunkussa – muilla somerolaisilla haasteita

Someron UA:ta edustava Matti Virtanen sijoittui Lempäälän UA:n järjestämässä 32. Kardaanikunkussa sijalle 13 nuorten luokassa. Matti teki semifinaalissa näyttävän ohituksen kahdesta kilpakumppanista ihan loppusuoralla ja nousi B-finaaliin. B-finaalissa ei sitten ihan kyyti riittänyt. Lopulta tuli vielä toisella kierroksella niin horisontaalisia kuin vertikaalisiakin häiriöitä ensimmäisessä mutkassa, lopulliseksi sijoitukseksi jäi B-finaalin viimeinen. Mies kuitenkin selvisi vähällä ja […]

Virtasen Matilta kelpo suoritus Kardaanikunkussa – muilla somerolaisilla haasteita Read More »

Laineen Artolle osui hyvä päivä Huittisissa

III Japirak JM keräsi mukavan kilpailijajoukon 15.7.2017 Kuninkaisten moottoriradalle Säkylän UA:n järjestämään kilpailuun. Someron UA:ta edustava Arto Laine voitti senioriluokan ja sijoittui yleisessä luokassa kuudenneksi pienen onnenkantamoisen jälkeen. Yhtä kaikki, Arton ajo oli ihailtavan ”mennään eikä meinata” -henkistä. Onnittelut! Kaikki tulokset: KITI

Laineen Artolle osui hyvä päivä Huittisissa Read More »

Somero 150 Jokkis ajettu – Miikka Tamminen voittoon

www.somurakuppi.fi Somero 150 Jokkis ajettiin Somuran radalla 9.7.2017 huippuhienoissa olosuhteissa sopivan poutapilvisessä ja välillä auringonpaisteisessa säässä. Kilpailun ykköskuskiksi nousi Someron UA:ta edustava Miikka Tamminen voittamalla kaikki kolme lähtöä, joihin hän ajokaavion mukaan osallistui. Piekkalan Jere täydensi somerolaisten menestystä sijoittumalla neljänneksi. Miikan hyvän päivän kruunasi se, että autokin jäi vielä ostotarjousten jälkeen kotitalliin. Onnea Miikka! Kokonaisuudessaan

Somero 150 Jokkis ajettu – Miikka Tamminen voittoon Read More »

Hanaa 25v. JM – somerolaisten menestys erinomaista

www.somurakuppi.fi Hanaa 25v. JM -kisan tulosluettelo on somerolaisittain melko mukavaa luettavaa: Nuoret: 9. Toni Nurmi Naiset: 3. Elina Virtanen EVK: 6. Timo Koivunen / 8. Aki Gröhn Yleinen: 1. Miikka Tamminen / 2. Timo Koivunen / 3. Sami Karhunen / 8. Jere Piekkala / 16. Jarmo Kontio Erityisesti silmään pisti naisten luokassa Virtasen Elinan kylmänviileä

Hanaa 25v. JM – somerolaisten menestys erinomaista Read More »

Paras – best – kolmas, suomenmestari ykkönen

Someron UA:n kilpailijoilla oli erinomainen viikonloppu 10. – 11.6.2017. Koivusen Timo sijoittui loistavasti pronssille Urakointi Koivunen -Volvollaan jokamiesluokan nuorten, naisten ja EVK-luokan suomenmestaruuskisassa Tampereen Kaanaassa. Timon ajo oli järkevää ja määrätietoista – eteenpäin mentiin ja turhat reuhtomiset puuttuivat kokonaan. Timo kertoikin jo auton sivuikkunaverkoillaan, että parasta tullaan. Somerolaisten menestystä täydensi Marjo Lohilahden hyvä sijoitus, kymmenes

Paras – best – kolmas, suomenmestari ykkönen Read More »

Wallius JM Someron UA:n kilpailijoiden juhlaa

www.somurakuppi.fi Kesä saapui Somuran radalle juuri sopivasti Wallius JM -kisaa varten – lämpötila kipusi liki hellelukemiin ja radalla nähtiin kovatasoinen kisa viidessä luokassa. Yleisen luokan voittaja Tuomelan Jussi myhäili varsin tyytyväisenä kisan jälkeen: Tulihan se voitto sieltä, kun tarpeeksi jaksoi odottaa. Rehellisyyden nimissä on todettava, ettei minun autollani olisi kyllä voittanut A-finaalia, ellei sitä olisi

Wallius JM Someron UA:n kilpailijoiden juhlaa Read More »

Kokemäen KUPLA-kuhmut: somerolaisten menestys vaisua

Tämän kevään KUPLA-Kuhmut ajettiin kylmässä tuulisessa ja lumituiskuisessa kevätsäässä. Toimiston työmies ei ole ikänään ollut moisissa olosuhteissa Risteen radalla. Somerolaisetkin hyytyivät kurjissa olosuhteissa, eikä aikakirjoihin jäännyt muistiin merkittävää. Tässä maestro Miikka Tammisen kommentit kisasta: Kaikki tulokset: Jokkis.netin Online

Kokemäen KUPLA-kuhmut: somerolaisten menestys vaisua Read More »

Somura JM 2016: hieno auringonpaiste ja upeat kisat!

www.somurakuppi.fi Miikka Tamminen osoitti olevansa ykkönen Somuralla ja voitti yleisen luokan selvällä erolla ennen Frans Rantapereä ja Timo Laapottia. Miikka näytti myös kauden hienoimman ohituksen varikkokaarteessa – Fiatin keula raollaan olleelle sisäovelle ja sieltä ohi. Oli sitä hieno katsella! Miikan päivän kruunasi EVK-luokan viides sija Fordilla. Miikka Tamminen voitti myös kauden 2016 Somurakupin ylivoimaisesti. Miikan

Somura JM 2016: hieno auringonpaiste ja upeat kisat! Read More »

XXXII Koivuniemen Syys-JM 2016 ajettu – Sami Karhunen yleisen luokan kolmas

Perinteinen XXXII Koivuniemen Syys-JM ajettiin tyypillisessä alkusyksyn säässä Eurajoella 3.9.2016 Koivuniemen ”vanhan ajan” jokkisradalla tiukkoine mutkineen ja rautaränneineen. Päivä alkoi auringonpaisteessa ja päättyi sateeseen. Melko ”salliva” liputuslinja takasi monta värikästä tapahtumaa ja mutkikas kuljettajan rata useammankin sijoituksen vaihtumisen vielä viimeisissä mutkissakin. Someron UA:n Sami Karhunen sijoittui yleisessä luokassa hienosti kolmanneksi Robert Rasin ollessa kahdestoista. Samin

XXXII Koivuniemen Syys-JM 2016 ajettu – Sami Karhunen yleisen luokan kolmas Read More »

Myrskyisä jokkiksen liigamestaruuskisa 2016 takana

Tämän vuoden jokkiksen liigafinaalia Honkajoella 26. – 28.8.2016 leimasi myrsky. Perjantaina alkanut hetkittäin vaarallisen voimakas myrskytuuli tuhosi mm. ravintolateltat ja aiheutti lauantaina useita, onneksi lyhytaikaisia, sähkökatkoja. Kisa saatiin sentään vedettyä läpi suunnitellusti, eikä tilaisuutta tarvinnut keskeyttää turvallisuussyistä. Useampikin radan varren pölyssä työskennellyt sai raikkaat hiekkapuhalletut kasvot kotiinviemisiksi. Varikkotelttojen kiinnitys oli kuitenkin kunnossa eikä isompia vahinkoja

Myrskyisä jokkiksen liigamestaruuskisa 2016 takana Read More »