Virtasen Matilta kelpo suoritus Kardaanikunkussa – muilla somerolaisilla haasteita

Matti Virtanen. Kuva © matti-ilmarin kuvat
Someron UA:ta edustava Matti Virtanen sijoittui Lempäälän UA:n järjestämässä 32. Kardaanikunkussa sijalle 13 nuorten luokassa. Matti teki semifinaalissa näyttävän ohituksen kahdesta kilpakumppanista ihan loppusuoralla ja nousi B-finaaliin. B-finaalissa ei sitten ihan kyyti riittänyt. Lopulta tuli vielä toisella kierroksella niin horisontaalisia kuin vertikaalisiakin häiriöitä ensimmäisessä mutkassa, lopulliseksi sijoitukseksi jäi B-finaalin viimeinen.

Mies kuitenkin selvisi vähällä ja Hartsan pajan väki moukaroi kauniin pinkin kartanovolvon kuosiin (muutaman ärräpään kera). Niinpä auto olikin yleisessä taas käytössä Virtasen Harrilla. Harrin taival katkesi kuitenkin välierissä jo lähtöviivalle. ”Kardaaniakseli poikki”, kuului Harrin kommentti. Ja harmitukset: ”Olisi mukava ollut ajaakin!”

Muillakin Someron UA:n kuskeilla oli ongelmia. Teemu Koivunen hosui vilppilähdön, ykköstykki Timo Koivusen semifinaali sortui toisen mutkan härväämiseen ja muutkin karsiutuivat pitkin päivää. Niinpä Piekkalan Jere olikin ainoa somerolainen kuljettaja, joka selvisi yleisen semifinaaleista finaaleihin, loppusijoituksena 28.

Kelpo suoritus Matilta, ei ihan joka poika pääse kunkussa B-finaaliin. Onnea Matille ja Jerelle! Hyvä, että nuoret miehet menestyvät!

Kardaanikunkku 32 Nu Na EVK papat tulokset: Jokkis.netin Online
Kardaanikunkku 32 yleinen tulokset: Jokkis.netin Online

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.